Mom of the year

Pieni tarina siitä, kuinka aina ei voi voittaa vuoden äiti-titteliä, ja hyvä niin.

Juhlittiin ystäviemme kanssa viikonloppuna elämää. Oli lapsenvahti ja kaikki. Ihana ilta Murussa murujen kanssa ja meni sopivan myöhäiseksi. Sunnunaina oli tarkoitus tehdää retki mökille, valmiiden patojen ääreen, raittiiseen saaristoilmaan ulkoilemaan päiväksi. Tyypit (Venla 3 ja Leevi 1) oli aivan täpinöissään, vanhemmat myös, ehkä vaan vähän väsyneinä.

 

Perille päästyämme nostettiin Leevi autosta ja huomattiin, että hupsista, pojallahan ei ole kenkiä jaloissa. Eikä ollut autossakaan, eikä ollut mökillä koon 20 varakenkiä. No, ei hätä ollut tämän näköinen, autossa on lojunut noin vuoden siskon, korjattavaksi menossa olleet, huovutetut balleriinatossut, joista saatiin askarreltua Leeville töppöset, jolla hän pystyi terassilla tapsuttelemaan. Mutta metsäretki jäi sitten tekemättä.

 

No, lounaan jälkeen isäni huomautti, että olen vähän väsyneen näköinen ja ehdotti ystävällisesti pieniä päikkäreitä. Otin tarjouksen vastaan ja menin lämmitettyyn mökkiin untuvapeiton alle hetkeksi lepäilemään. Heräsin 16.34, noin kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen. Siinähän oli sitten ruokakin jo sopivasti valmiina pöydässä. Onneksi lapset ja mieskin olivat hetken nukkuneet. Meidän kirpsakka syysreippailu saaristossa sai vähän erilaisen twistin. Vanhempani totesivat, että olipa kiva nähdä teitä 😉

 

Yhtä kaikki, reissu on enemmän kuin onnistunut! Koko jengi sai sielun ja ruumiin ravittua ja ladattua taas akut uuteen viikkoon. Välillä suunnitelmien muutos ja hetkeen heittäytyminen on todella hyvä idea.

Iloista, valosta ja pullan tuoksuista viikkoa kaikille!

Hymyillen

Jenny

 


Kategoriat: äitiys, Yleinen

Kommentoi

Ilmoittaudu